Hyppää sisältöön
paahdettua cajun-lohta perunoiden ja vihannesten kera

Paahdettua cajunlohta ja murskattuja perunoita

4 annosta
Valmistusaika
yli 60 min
Ainesosat
  • 700 g
    ruodotonta ja suomustettua kirjolohifileetä
  • 1 tl
    cayennenpippuria
  • 2 tl
    paprikajauhetta
  • 1/2 tl
    sipulijauhetta
  • 1/2 tl
    valkosipulijauhetta
  • 3/4 tl
    suolaa
  • ripaus kuivattua basilikaa
  • 2 tl
    öljyä
  • Murskatut perunat:
  • 800 g
    varhaisperunoita tai uusia perunoita
  • 2 rkl
    sitruunaöljyä
  • 1 tl
    sinapinsiemeniä
  • 1 tl
    suolaa
  • tuoretta rosmariinia
  • Lohipalojen päälle:
  • Benecol Maistuva levite
Ohjeet
  1. Sekoita cajun-mausteseoksen ainekset keskenään.
  2. Leikkaa ruodoton ja suomustettu lohifilee neljään palaan.
  3. Sivele palojen molemmat puolet öljyllä.
  4. Ripottele mausteseos myös molemmille puolille ja hiero kiinni kalan pintaan.
  5. Anna maustua noin tunnin ajan kylmässä.
  6. Valmista sillä aikaa perunat. Pese kuoripäälliset perunat hyvin.
  7. Keitä haarukkakypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Kaada vesi pois ja höyrytä perunat.
  8. Lisää perunoiden joukkoon sinapinsiemenet sekä puolet öljystä ja pyöräytä sekaisin.
  9. Kaada perunat uunipellille ja murskaa perunat varovasti painamalle ne lyttyyn esimerkiksi kupin, lasin tai pullon pohjalla.
  10. Sivele perunoiden pintaan sitruunaöljyä ja ripottele päälle suolaa ja tuoretta rosmariinia.
  11. Paahda 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
  12. Kuumenna paistin pannussa 1 ½ rkl öljyä. Nosta lohipalat pannulle ja vähennä lämpöä. Paista miedolla lämmöllä lohipalojen paksuudesta riippuen 5-7 minuuttia kummaltakin puolelta.
  13. Tarjoa murskattujen perunoiden ja vihannesten kanssa. Viimeistele lohipalat nokareella Benecol Maistuvaa.
Reseptissä käytetyt tuotteet

Haku