Hyppää sisältöön

Kolesterolia alentavat levitteet

Benecol-levitteet lanseerattiin Suomessa vuonna 1995 ja ne ovat löytäneet paikkansa suomalaisten jääkaapeissa ja ruokavaliossa. Benecol-levitteisiin on lisätty kasvistanolia, joka alentaa kolesterolia. Korkea kolesteroli on sepelvaltimotaudin riskitekijä.

Miten Benecol voi auttaa kolesterolin alentamisessa?

Kolesterolia alentavat Benecol-levitteet sisältävät kasvistanoliesteriä, jonka on osoitettu alentavan kolesterolia. Kasvistanoli vähentää kolesterolin imeytymistä ruoansulatuskanavasta, jolloin veren LDL-kolesterolipitoisuus laskee.

Kun Benecol-tuotteita käytetään säännöllisesti päivittäin, niiden sisältämä kasvistanoli alentaa LDL-kolesterolia 2–3 viikossa. Benecol-tuotteiden päivittäinen riittävä käyttö pitää kolesterolin alhaisella tasolla myös pitkällä aikavälillä. Kolesterolia alentava teho on suurin, kun Benecol-tuotteita käytetään aterian yhteydessä.

Katso kolesterolilaskurin perusteella suosituksia kolesteroliarvojesi parempaan hallintaan

Vähemmän tyydyttynyttä rasvaa

Suurimman osan ruokavalion rasvasta saamme ns. piilorasvana. Tämä tuotteiden sisältämä rasva on yleensä tyydyttynyttä, kovaa rasvaa. Kannattaakin tarkistaa tuotteen rasvan määrä ja laatu ravintoarvomerkinnöistä. Rasvan laatu on kunnossa, jos tyydyttynyttä rasvaa on korkeintaan kolmannes rasvan määrästä. Hyvä apu on myös Sydänmerkki, jonka avulla löydät helposti terveellisemmät vaihtoehdot.

Tyydyttymättömät rasvat ovat parempia sydänterveydelle. Niitä on monissa hyvänmakuisissa elintarvikkeissa, kuten pähkinöissä, siemenissä ja kasviöljyissä (esim. oliivi-, rypsi- ja auringonkukkaöljy) ja näistä valmistetuissa levitteissä. Valinnan varaa riittää siis myös terveellisissä vaihtoehdoissa.

Kolesterolia alentava levite

Opi tunnistamaan elintarvikkeet, joissa on paljon tyydyttynyttä rasvaa – ja valitse niitä harvemmin

Rasvaiset maitotuotteet (kuten kerma, täysmaito, rasvaiset juustot, voi), rasvaiset lihat sekä kakut ja leivonnaiset sisältävät tyydyttynyttä rasvaa, joka nostaa haitallisen LDL-kolesterolin määrää. Syö näitä harvemmin ja valitse tuotteita, joissa rasvan laatu on parempi.

Muutoksen kolesteroliystävällisemmän ruokavalion suuntaan voi tehdä esimerkiksi vaihtamalla voita sisältävän levitteen kasviöljypohjaiseen vaihtoehtoon, kuten Benecol-levitteeseen. Tällä helpolla valinnalla teet samanaikaisesti kaksi kolesteroliarvojen kannalta edullista muutosta ruokavalioosi: vähennät tyydyttyneen rasvan määrää ja lisäät kolesterolia alentavaa kasvistanolia. Yksi helppo muutos ja suuri vaikutus!

Kolesterolia alentavat levitteet

Kolesterolia alentavien Benecol-levitteiden käyttö

Benecol-levitteitä voi käyttää levitteenä, ruuanlaitossa tai vaikka aamupuuron päällä.

Katso lisää vinkkejä Benecol-reseptikirjastosta!

Kolesterolia alentavat levitteemme ovat hyvänmakuisia ja niissä on miellyttävä koostumus ja suutuntuma. Valikoimissa on neljää eri makua Benecol-levitteitä:

30g päivässä, joka päivä – Kolesterolia alentavan tehon saat nauttimalla Benecol-levitettä 30g päivässä. Se tarkoittaa n. kuutta teelusikallista levitettä eli esim. reiluhko annos kolmella leivällä. Levitteitä on kahdessa eri koossa – suurempi rasia sisältää kolesterolia alentavan tehon 15 päivälle ja pienempi, 225g rasia noin yhdelle viikolle.

>> Tutustu täällä Benecol-levitteiden valikoimaan!

Benecol-levitteet

Vinkki! Voit helposti yhdistää Benecol-levitteen osaksi ruokavaliotasi myös muiden Benecol-tuotteiden kanssa. Benecol-tuotteiden valikoimaa kehitetään jatkuvasti, jotta voimme tarjota yhä useamman ruokavalioon sopivia kolesterolia alentavia tuotteita.

>> Tutustu koko Benecol-tuotteiden valikoimaan täällä ja löydä suosikkisi!

Haku